YHTEISIÄ SÄÄNNÖKSIÄ

1 Seuraan liittyminen

Seuraan voi liittyä, jos

  • on käynyt Suomen melonta- ja soutuliiton sisältösuosituksen mukaisen melontakurssin (esim. Kanotklubben Wiking ry:n vuosittain järjestämät kurssit)

tai

  • on muulla tavoin omaksunut vastaavat melonta- ja pelastautumistaidot sekä turvallisuustiedot ja osoittaa osaamisensa jollekin seuran hallituksen jäsenistä sisältäen pelastautumisen

sekä

  • on yli 15-vuotias

Seuramme järjestää vuosittain Suomen melonta- ja soutuliiton sisältösuosituksen mukaisia kursseja.



2 Jäsenmaksut

Jäsenmaksut vahvistetaan vuosittain seuran vuosikokouksessa ja ne tulee maksaa toukokuun loppuun mennessä (tai muun ilmoitetun aikataulun mukaisesti). 

Jäsenmaksu on maksettava vuosittain riippumatta käyttääkö jäsen seuran palveluja tai kalustoa kyseisenä vuonna. Mikäli jäsen aikoo pitää välivuotta melonnasta, tästä pitää ilmoittaa seuran hallitukselle etukäteen. 

Kaksi vuotta jäsenmaksunsa maksamatta jättänyt jäsen katsotaan automaattisesti itse eronneen seurasta.

Uusien jäsenten tulee suorittaa myös liittymismaksu. Seuramme järjestämä peruskussi sisältää liittymismaksun kurssivuoden aikana. 

Avaimen seuran vajalle voi  lunastaa panttia vastaan. 

Kajakin käytöstä yön yli, sekä kajakkipaikasta vajalla omalle kajakille on omat maksunsa.


3 Kajakin lainaaminen

Seuran jäsen voi käyttää yhtä kajakkia kerrallaan päivän ilman erillistä korvausta. 

Maksimissaan kahden yön yli käytöstä maksetaan jäsenmaksusivulla olevan mukaisesti. Tätä pidemmät hyvin perustellut lainat vain puheenjohtajan luvalla. HUOM. Seuran virallisilla retkillä maksua ei peritä pituudesta riippumatta.

Kajakin voi myös varata ennakkoon tekemällä kirjauksen (kajakin numero, oma nimi ja puhelinnumero sekä tietysti ajankohta) varausvihkoon vajalla ja merkitsemällä varaus myös kajakkiin. Varattua kajakkia voi kuitenkin käyttää ennen kuin varaus alkaa, mutta mahdolliset vauriot vihkoilmoituksen lisäksi ilmoitettava myös varaajalle.

Seuran kurssien, retkien tai muiden virallisten tapahtumien aikana seuran kajakit ovat ensisijaisesti kyseisen toiminnan käytössä. Kysy vetäjältä vapaita kajakkeja jos olet yhtään epävarma. Tapahtuman vetäjällä on oikeus päättää tapahtuman käytössä olevista seuran kajakeista.

Kajakit ovat vain seuran jäsenten käyttöön. Vain kaksikkoa voi käyttää seuraan kuulumattoman kanssa.

Seura ei myöskään vuokraa kajakkeja ulkopuolisille tahoille.


4 Kajakin käyttöohje

Seuran kalusto on merkitty keltaisin KW tunnuksin. Vajassa on myös seuran jäsenten omistamia kajakkeja, ethän käytä niitä. 

  • Kajakit pitää puhdistaa ja kuivata käytön jälkeen 
  • Luukut avattava ja kannet joko laipion sisään tai tukevasti kansiköysistön alle
  • Muista myös ottaa pois kaikki omat tavarasi
  • Aina rantautuessa, sekä matalassa vedessä evä nostettava ylös 

Kuitukajakit

  • kova ja jäykkä rakenne, mutta helposti naarmuuntuva
  • nostetaan kokonaan veteen ennen kajakkiin istumista
  • jalkatukien säätö vasta vedessä
  • rantautuessa kajakin uintisyvyydestä noustaan veteen tai laiturille
  • ei saa vetää hiekkarannalla tai kallioille, vaan kannettava tai vedettävä vaahtomuovipötkylän yli (pötkylä suojaa kajakkia)

Polyeteenikajakit (muovikajakit)

  • pehmeämpi ja joustavampi pinta, sietää naarmuuntumista paremmin
  • voi nousta kajakkiin ja pois siten että keula ajettu rantaan
  • jalkatuet voi säätä laiturilla tai nurmikolla
  • voi rantautua liukumalla luonnon hiekalle tai sileälle kalliolle, mutta ei murskatun soran päälle, jollaista on usein veneiden laskupaikoilla



5 Melomaan lähtö ja paluu

Lähtö

  • Tarkista ensin  varauslistasta että kajakki on vapaa
  • Tarkista myös kajakin ja varusteiden kunto ennen vesille lähtöä
  • Kirjaa vajakirjaan melontatapahtuman tiedot (nimesi, kajakin numero, minne, koska lähdetty ja koska arvio paluusta) 
  • Käytä aina melontaliivejä ja aukkopeitettä 

Paluu

  • Kuivaus/puhdistus/tavarat pois (myös taskullisista liveistä)
  • Muista kirjata paluusi vajakirjaan (paluuaika) jottei oleteta kadonneeksi
  • Jos kajakissa on ilmennyt jokin vika, kirjaa se huoltokirjaan ja merkitse kajakki lapulla muille tiedoksi



6 Seuran kajakkien kuljetusohje

  • Seuran jäsen saa kuljettaa seuran kalustoa melontapaikkaan. 
  • huolehdi ettei kajakin tai tuen pinnassa ole hiekkaa
  • telineiden väli mahdollisimman pitkä (HUOM. ei liian pitkä myöskään esim. peräkärryn laidat)
  • kajakin painopiste kattotelineiden tai vastaavien suhteen melko keskellä
  • ns. räikkäliinojen käyttö kielletty, muutenkin sidonnassa voimankäyttö tulee olla kohtuullista ettei tehdä vaurioita kajakille
  • huomioi ajoneuvokohtaiset rajoitukset kantavuudessa
  • sovita myös ajonopeus, sillä liiallinen nopeus, lyhyt jänneväli ja voimakkaat tuulet voivat aiheuttaa vaurioita kajakeille
  • kajakki ei saa ylittää autoa edessä yhtään, takana maksimissaan metrin ilman asianmukaista merkitsemistä

Kuitukajakkia ja polyeteenikajakkia (muovikajakki) tulee kuljettaa eri tavoin:

Kuitukajakit

  • kuljetaan oikein päin, mieluiten kajakin muotoon mukautuvien pehmusteiden päällä
  • jos käytetään erillisiä jäykkiä  kajakkitukia, niiden tulee olla kajakin muotoihin sopivat

Polyeteenikajakit (muovikajakit)

  • kuljetetaan väärin päin, sillä muovikajakin rakenne kestää silloin paremmin
  • pyritään löytämään sellainen kohta telineiden ja kajakin suhteen että saadaan lisätukea (esim takimmainen kattoteline istuinaukon kauluksen taakse
  • hihnoja ei kiristetä liikaa, muovikajakki painuu helposti lommolle (tarkkaile)
  • ei säilytetä ylimääräistä aikaa telineellä, etenkään auringon lämmössä
  • erityisten kajakkien kuljettamiseen tarkoitettujen telineiden avulla myös oikein päin kuljettaminen on mahdollista, huomioiden muovikajakin pohjan taipumus mennä lommolle
Polyeteenikajakin (ämpärimuovi) kuljetus auton katolla
Lasikuitukajakin kuljetus auton katolla


7 Talkoot ja muut yhteiset toimet

Seura järjestää vuosittain talkoita lähinnä vajalla. Seuran jäsen odotetaan osallistuvan osaltaan talkoisiin ja muihin yhteisten toimien hoitoon. Kokeneiden seuramme jäsenten odotetaan opastavan aloittelevia seuramme jäseniä.


8 Seuralaisten käytössä olevat kajakkipaikat

Seuran vajassa on noin 20 kajakkipaikkaa vuokrattavana seuralaistemme kajakin säilytykseen. Kajakkipaikat on tarkoitettu seuran aktiivimelojille, eli käyttämätön kajakkipaikka tai pölyyntynyt kajakki johtaa kajakkipaikan menetykseen.

Kajakkipaikka haetaan seuramme nettisivuilla olevalla lomakkeella. Seuran hallitus käsittelee hakemukset niiden saapumisjärjestyksessä. Paikka on henkilökohtainen, eikä sitä voi luovuttaa eteenpäin.

Paikasta veloitamme hallituksen päätösten mukaisen vuosittaisen korvauksen, josta ilmoitamme maksuosiossa. Kajakkipaikat maksetaan jäsenmaksun yhteydessä. Maksunsa laiminlyönyt menettää paikan.

Paikan vuokraaja on velvollinen laittamaan nimensä, kajakin välittömään yhteyteen. Samoin henkilökohtaiset melontatarvikkeet (esim. melat) pitää säilyttää joko omalla paikalla tai vuokraajille varatuilla paikoilla. Tällöin ne eivät sekoitu seuran tarvikkeisiin, eikä joku ota niitä vahingossa käyttöönsä.


9 Tiedottaminen

Seuran tiedottaminen tapahtuu sähköpostiitse jäsenkirjeen muodossa, sekä seuramme nettisivujen ja/tai Facebookin välityksellä.