Kanotklubben Wiking ry


Viittauksia järjestäytyneeseen melontatoimintaan Porvoon seudulla on löytynyt jo 1800-luvun puolelta, mutta tiedot ovat hajanaisia.

12. lokakuuta 1933 kokoontui joukko melonnasta kiinnostuneita ihmisiä urheiluseura Akilleksen tiloissa pohtimaan mahdollisuutta perustaa Porvooseen melontaseura. Olemassa olevan urheiluseuran melontajaoksen sijasta katsottiin, että itsenäinen seura on tarpeen ja päätettiin kutsua koolle perustava kokous.

Tästä voitaneen katsoa Kanotklubben Wikingin saaneen alkunsa.

Melontaseura Kanotklubben Wiking perustettiin edistämään melontaharrastusta, kanoottien rakentamista ja kilpailemista. Alkuvuosina järjestettiin kajakin rakennuskursseja ja kilpailtiin ahkerasti. Seuran tukikohta oli Risholmenissa ja toimintaa oli Vessöössä, Kråkössä, Hamarissa ja Uddaksessa.

Toiminta jatkui vilkkaana sotiin saakka, mutta hiipui niiden aikana nuorten miesten ollessa rintamalla. Tästä huolimatta vuonna 1941 aloitettiin oman kanoottivajan rakentaminen.

Sodan jälkeen toiminta elpyi nopeasti, ja jo syksyllä vuonna 1945 järjestettiin melontakilpailut Porvoossa ja seuraavana vuonna Ruotsi-Suomi melontamaaottelu. Varojen hankkimiseksi järjestettiin arpajaisia sekä tansseja Seurahuoneella ja Grandissa. Seuran jäsenistö osallistui ympäri Suomea melontakilpailuihin, ja niitä järjestettiin itse. Toiminta jatkui vilkkaana aina vuoteen 1952.

Sitten seuran toiminta hiljeni pitkäksi aikaa, aina 1980 luvulle asti, jolloin toiminta elpyi uudelleen.

Henkiin heränneen seuran toiminta on painottunut kuntoilu- ja virkistysmelontaan, melonnan opettamiseen ja melontaretkien järjestämiseen, ja nykyään seura toimii varsin vireästi. Porvoon ympäristön vesialueet antavat monipuolisen mahdollisuuden melontaan erilaisissa olosuhteissa. Porvoon joki kulttuurimaisemineen ja linnustoineen on hyvä ja suojaisa paikka aloittaa uusi harrastus. Seurassa on noin 350 jäsentä, ja se omistaa kolmisenkymmentä laadukasta kajakkia varusteineen.

Joen rannalla sijaitseva kalustovaja on tullut tutuksi monelle uudelle melan käyttäjälle
Liitupaketin tuttu maisema avautuu vanhan sillan alta